Mardi c’est merde

Joo-o. Koronaa pidellyt.

Ja alkaa vähän niinku riittää. Hattuteline lähti joulun jälkeen takaisin Ranskan-maalle hattuaan pitelemään, ja me olemme nauttineet kaikkien aikojen koronatalvesta. Eli jossain kohtaa tämä kylmä ja pimeä yhdistettynä siihen, ettei mihinkään sisätiloihin voi mennä, on vaan kertakaikkiaan alkanut läikkyä yli.

Yleensä tiistaisin.

Maanantaita aina suotta haukutaan, mutta oikeastihan tuo ihan kelpo päivä yleensä lipuu ihan kivutta ohi viikonlopun jälkimainingeissa. Ei sillä, että viikonlopuissa olisi hirveästi eroa arkipäiviin, mutta kuitenkin, usein on maanantaina pyykkiä pestävänä ja ruokaa laitettavana – ja voi muistella, että eilen sentään kävin ulkona valoisaan aikaan. Mutta sitten tiistain koittaessa ja tyhjää kalenteria tuijottaessa se aina iskee: ei mitään ohjelmaa tänäänkään, paitsi pyykkiä ja ruokaa, eikä huomenna, eikä koko loppuviikkona. Ja siihen viikonloppuunkin, jolloin ei ole yhtään mitään ohjelmaa, on vielä ihan älyttömän monta päivää.

Siis hilpeissä tunnelmissa!

Mutta ehkä tämä helmikuu on sitten se vuodenkierron tiistai. Joululoman ja uudenvuodenlupausten tuoma energia (kuten ”kävelen kymmenentuhatta askelta joka päivä!” ja ”ulkoillaan tunti päivässä säässä kuin säässä!”) on jo kauan sitten hiipunut ja kesä on vielä ihan sietämättömän kaukana, odotushorisontissa on pelkkää ankeutta. Odotushorisontissa, joka aina kolmen viikon välein päivitetään kauemmas tulevaisuuteen koronarajoitusten joko jatkuessa tai pahetessa.

Ehkä se huhtikuussa sitten helpottaa. Jos ei koronarajoitukset niin edes tuo ulkonaliikkuminen.

**

Seuraavassa postauksessa sitten, miten talviuintiharrastus on jaksanut pitää mielen reippaana näin kaamoskaudella! Usein jopa kymmenien minuuttien ajaksi, mikä on kyllä tehokasta, kun itse suorite kestää vain kaksi.

2 vastausta artikkeliin “Mardi c’est merde”

  1. Oi, ei. Huonolta kuulostaa. Mä olen uskaltanut ihan vähän miettiä minkälaista olisi ollut, jos talvi olisi ollut yhtä lumeton kuin viime vuonna. Vielä paskempaa?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s