En attendant d’une crise*

* Did you mean: ”waiting for a cruise”, varmisteli Google-kääntäjäni. No en – se jo koettiin viime viikonloppuna.

Bloggaamiseni esteenä on parikin isoa ongelmaa. Ensimmäisenä lienee odottava tunnelma: Kiinan-elämäni tarjosi loputtoman määrän hyvää materiaalia ja angstia purettavaksi. Nyt lähinnä hämmästelen miten hienosti kaikki menee. (Ja luonnollisesti odotan korttipakan kaatumista ja lopullista tuhoa.) Ja toisena (millä saattaa olla jokin tuntematon yhteys tuohon mainittuun hyvinmenemiseen): menen nukkumaan joka ilta viimeistään kymmeneltä. Minulla ei siis ole kirjoittamiseen käytettävää ”omaa aikaa”.

Ajattelin nyt väkisin sinnitellä hetken hereillä. Blogi velvoittaa.

Ja myönnettäköön, että vietän yhä kuherruskuukautta itseni kanssa, eikä kaamos ole alkanut, mutta silti: odotukseni oli, että tulen kuolemaan dramaattisen marttyyriyteni alle suunnilleen ensimmäisenä iltana (eli kyllä, positiivisuus on vahvin minua määrittävä ominaisuus). Sanottakoon se vielä uudelleen: minulla, menee, tosi, mukavasti.

Hämmästyttävää.

Jos nyt yritän analysoida päällimmäisiä syitä:

1. Toisin kuin aiemmin, olen joutunut olemaan aikuinen valintojeni kanssa, eli en edes kuvittele PÄÄSEVÄNI MIHINKÄÄN IKINÄ. Diskurssi, joka hiersi arjessa Porte-Chapeauxin kanssa, koska halusin muinaisen puhelinmainoksen tavoin olla kaikkialla kaikkien kanssa kaiken aikaa ja petyin kun jouduin valitsemaan toisin (ihan vaikka omasta valinnastanikin).

2. No, hyvän ennakkosuunnittelun ansiosta olen silti päässyt sinne sun toisaallekin, kiitos (eri kaupungissa asuvien) vanhempieni, jotka majoittuvat meille työmatkani ajaksi ja kiitos herttaisen nuoren lapsenvahtimme, joka tipahti taivaasta juuri ennen Chapon lähtöä, ja josta olen saanut puuttuvan linkin tilanteisiin, joissa pitää olla kahdessa paikassa yhtä aikaa – lähinnä kyllä tylsästi harrastuksiin liittyen, eli vielä en ole yrittänyt lapsenvahti-istuntoa iltakahdeksan jälkeen, missä voidaan palata tuohon kohdan yksi aikuisiin valintoihin.

3. Saan suunnitella kaiken valmiiksi. Toisen jatkuvan hiertymän minun ja Chapon yhteiselämään on tuottanut ”vähän erilainen” käsitys suunnitelmallisuuden ja spontaaniuden tuomista iloista elämään. Eli minun kalenterini on tyypillisesti myyty kolmisen kuukautta etukäteen, kun taas Chapon mielestä parasta on jos voi toteuttaa kivat asiat juuri sillä hetkellä, kun siltä sattuu tuntumaan. Mutta nyt voin siis suunnitella koko viikkoni ihan itse etukäteen, eikä tarvitse arpoa tai neuvotella kukakohan tekisi mitä koskakin.

4. Saan hoitaa kotia omaan tahtiini. Näemmä tästä tulikin listaus parisuhteemme ongelmista, hupsati, mutta, no, tämä on ollut kuitenkin niitä suurimpia elämäämme ahdistaneita asioita. Porte-Chapeaux’n mielestä en koskaan pitänyt kotia riittävän siistinä, ja hän siis on meistä se siistimpi, joka kärsii minun tuottamastani kaaoksesta. Mutta jännä juttu: kotona on nyt siistimpää kuin ennen. Vaikea sanoa johtuuko se siitä, että nyt voin siivota vessan eilen ja eteisen tänään, eikä tarvitse kuulla, että olohuone on ollut siivoamatta molempina, vai siitä että nyt kotityötkin tulee otetuksi samalla asenteella kuin tuon ykköskohdan menomeiningit – kun ei ole vaihtoehtoja, se ei tunnu niin pahalta. Tunnetustihan tiskaaminen on paljon vähemmän harmittavaa kun kukaan ei samanaikaisesti sohvalla lue Hesaria.

5. Lapset ovat olleet yllättävän cool. Mutta eivät niin cool, että pelkäisin heidän perusturvallisuutensa järkkyneen.

6. Minä vaan taidan tykkätä suorittaa. Mitä suuremmasta säädöstä selviää, sen nautinnollisempaa. Olen leffoista lukenut, että elämästä nauttiminen voi tarkoittaa jotain muutakin, mutta opintoni ovat jääneet teorian tasolle.

7. Olen todellakin mennyt nukkumaan lähes järjestelmällisesti kymmeneltä.

Mutta c’est ca, c’est ca, kriisiä odotellessa. Tai ristelyä. Viimeistään kohdasta seitsemän voi päätellä, että pitkään tilanne ei voi jatkua.