Le jour 29: Ihanteellisista koronteenilapsista

Edellisen postauksen teemoista jatkaen, olen tässä hieman epäortodoksisesti kehitellyt kaaviota siitä minkälaisissa perhekonstellaatioissa koronaeristystä on helpointa suorittaa. Ja tähän nyt tietysti ensin pitää ottaa sellainen iso (iiiiso – vielä vähän isompi) disclaimer, että käy työstä laskea etuoikeuksiamme tässä tilanteessa: asua Suomessa, voida tehdä täysiaikaisesti etätöitä, olla olematta lomautettuna tai lomautusuhan alaisena, olla terve, voida asua leveästi ja vain vähän kielletysti toisten huviloilla – ja lista jatkuu.

Nämä kiitollisena kerrattuani olen kuitenkin ollut erityisen onnellinen myös siitä, että meillä on juuri alakouluikäisiä lapsia – ei nuorempia, ei vanhempia. Teineistä kokemukseni rajautuu toki lähinnä itseeni, minkä vuoksi oletan, että esimerkiksi kavereiden näkemättömyys voi aiheuttaa suurempia kriizejä kuin mitä alakouluikäisillä, jotka jopa hetkittäin pystyvät viihtymään sisarustensa kanssa (meillä esim. ihanasti viime torstaina puoli viidestä viiteen). Taaperon kanssa etätöiden tekeminen taas aiheuttaa lievää fyysistä kipua ihan pelkästään ajatusleikin tasolla.

Kaavioni mukaan muita optimaalisia tilanteita olisivat:
– raskaana olo (ei ahdistuville): ei ole bileitä missattavaksi! Kukaan muukaan ei ole missään jännittävässä paikassa valvomassa myöhään, pelaamassa jalkapalloa ja syömässä raakaa kalaa.
– vauvan kanssa, etenkin jos vauvalla on isosisaruksia (ei ahdistuville): kuten yllä! Et kuitenkaan pääsisi mihinkään, ja nyt ei ole mitään mihin voisit mennä. Disclaimer: kenties mahdotonta olla ahdistumatta.
– juuri aikuistumassa olevan tai juuri aikuistuneen lapsen kanssa (olettaen, että sinä et olisi se, joka odottaa hänen kotoamuuttoaan): se jäisi kotiin vielä hetkeksi sinun ruokittavaksesi.

Mutta siis alakouluikäiset lapset BEST. Jos joskus on pakko olla perheen kanssa etätyökaranteenissa, olen iloinen, että meillä se hetki oli nyt. (Ja tämä kyllä riittää, kiitos, ei pidä ahnehtua.)

*

Sanoin perhekonstellaatioita – parisuhteen osalta teoriani on vielä kehitteillä. Kokonaisuutena tarkastellen en ole kuitenkaan pitänyt huonona asiana sitä, että meillä on paikalla myös toinen yllätysvanhempi.

Le jour 28: Keski-ikäisen äiti-ihmisen pohdintoja. Vähän myös lapsista.

Ninja täytti seitsemän.

Luku tuntuu kovin merkitykselliseltä. Ei vain siksi, että sain takaisin kännykkäni hallinnan (hänen saatuaan lahjaksi oman), vaan siksi, koska sen täyttäminen symboloi päiväkotiajan päättymistä ja kouluvuosien alkamista. Tilannetta toki vahvistaa, että päiväkotiaika taisi yllättäen päättyä hieman etuajassa tuossa 28 päivää sitten. Eli seuraavaksi (ehkä*) sitten kouluun.

* Lupasin, etten spekuloisi tulevaisuudella. Mutta jos vetoa pitäisi lyödä, saattaisin laittaa rahani sille, että lähiopetukseen ei enää kevätlukukaudella palata. Onneksi en myöskään pelaa uhkapelejä.

Muistan Ninjan syntyessä (kenties lievästi ikäkriiseillessäni) ajatelleeni, että kun Ninja menee kouluun, olen ihan järisyttävän keski-ikäinen. Koululaisten äiti, voiko keski-ikäisempää enää ollakaan! (Nyt alkaa kuulostaa, että yritän manata keski-ikäisyyden kirousta pois sanomalla sen riittävän monta kertaa ääneen.) Ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Koululaisten äitinä. Ja kaikilla mittareilla kyllä kovin keski-ikäisenä. Ehkä melkein jo niin pahasti rajan yli, ettei se enää tunnu edes pahalta.

Seitsenvuotias on tietenkin juuri täydellisessä iässä, ja aivan ihmeellisen nerokas ja kaikinpuolin erityishieno. Kuten omat lapset tapaavat olla. Mutta jopa minun lapsekseni hän on kyllä erityisen skarppi, nokkela ja hauska.

Ja jopa minua parempi ennustamaan. Pidin söpönä, kun hän ennen mökille lähtöämme (siis 26 päivää sitten) totesi, että häntä vähän jännittää.
– Ai mikä?
– No se mökille muutto.

Niinhän minä silloin vielä kuvittelin, että emme olleet muuttamassa. Olisin pakannut neljännetkin sukat.

Kaverisynttärit jäivät juhlimatta, samoin kuin sukulaissellaisetkin, minkä sankari tuntui ottavan varsin kevyesti. Muutenkin voisi kyllä ajatella, että hän on tämän koronakriisin voittajia – jos aiemmin hänen lempiharrastuksensa oli katsoa kännykkää minun treeneissäni ja inhokkiharrastus kyyditä isosisaruksia omiin harrastuksiinsa (paitsi jos sai katsoa kännykkää), niin nyt hän saa katsoa kännykkää kotosalla koko perheen läsnäollessa!

Ja siinä sivussa saattaa jopa saada vähän enemmän leikkiseuraa kuin normiarjessa. Ja erinäisten nukkumajärjestelyjen jälkeen nukkua isän vieressä. (Tai ehkä suuri voittaja sittenkin on Porte-Chapeaux.**)

[Edu Kettusen äänellä:] Me ollaan voittajia elämän, ihan jokainen.

** Pääsiäisviikonloppuna olisi Monsieur Professeur suunnitelmien mukaan käynyt Suomessa juhlimassa lapsen synttäreitä (ensi visiitillä helmikuun jälkeen), ja tänään olisi jo ollut takaisin Ranskassa luennoimassa. Sen sijaan luennoi tuossa keittiön pöydän ääressä, ja näyttää siltä, että reissu venahtaa puolen vuodenkin pituiseksi – Ranska ei nimittäin palaa enää lähiopetukseen ennen kesälomia. En tiedä olisiko hän pakannut enemmän tavaraa, jos olisi tiennyt.