Haluaisin sanoa, että tulen muistamaan tämän syksyn aikana, jolloin aikaa oli tavanomaista enemmän, mutta se ei pidä paikkaansa. Tuskin tulen muistamaan tätäkään aikaa.
Mutta koronan myötä elämä on eittämättä pienentynyt: iltamenoni ovat vähentyneet dramaattisesti ja työmatkat karsiutuneet nollaan.
Ja erinäisten sattumien takia – näistä suurimpana Suen Y94.8, kaatuminen samalla tasolla, ja sen seurauksena kipsattu käsi – lasten harrastuskalenteri on kutistunut murto-osaan entisestä. Itse asiassa minä harrastan tällä hetkellä perheessä eniten. Ja se tuntuu kyllä jotenkin vähän väärältä.
Oman harrastamiseni mahdollistaa paitsi lapsenvahti, myös se, että lapset voi nyt jättää keskenään kotiin tunniksi, pariksi. Ja etätyöt osaltaan lyhentävät työpäivien kokonaiskestoa.
Kaiken tämän seurauksena minulla on enemmän aikaa käsissäni kuin koskaan lapsiperhevuosina. Tai siis nolla-aikaa, jolle ei ole mitään ohjelmoitua sisältöä. Eniten tyhjiä viikonloppuja kalenterissa.
Siivosin eilen. JA kävin lenkillä. Se kertoo ehkä tiivistetysti tilanteen, jossa olemme.
Toki kävimme myös Megazonessa, Poulainilla oli kaverisynttärit ja meillä oli illalla vieraita katsomassa Putousta. Mutta vain kaverisynttärit oli ohjelmoitu ennen lauantaiaamua.
Ymmärrän, että jonkun korvaan tämä kaikki saattaa kuulostaa vain ihanalta, mutta tilanne muuttuu kun huomioi oman händikäppini eli valtavan suorittamisen tarpeen. Leppoisa kotiaika tarkoittaa aivan liian helposti lamaannuttavaa kännykän tuijotusta. Herääminen ilman valmista suunnitelmaa päivään on minulle lähtökohtaisesti hirvitys. Päivä, josta ei jää korkeatasoista kalenterimerkintää, on hukattu päivä.
Eli ehkä huomionarvoisinta onkin se, että olen myös nauttinut tästä syksystä. Olemme viettäneet aikaa omalla pihalla enemmän kuin ennen – olen vieläpä saanut lapset keskenään pihalle! Sue on alkanut tuoda kavereita koulun jälkeen meille. Legokaupunki on ollut sohvapöydällä kohta kuukauden – ja sillä jopa leikitään. Megazone ja uimahalli ovat kivoja hetkiä, eivät vain suorituksia tyhjän päivän täyttämiseksi.
Epäilen vahvasti, että jouluun mennessä olen irtisanoutunut töistäni ja olemme muuttaneet Pellon vanhaan kansakouluun hoitamaan possuja ja rapsuttelemaan ikkunankarmeja.
Ranskalainen sisustusblogi 
Mä saan jonkinlaisia kauhunväristyksiä tätä lukiessani. Toki toisin kuin monilla kauhuleffoilla, tällä tekstillä on onnellinen loppu, mutta kun mun kauhukuva mistä tahansa päivästä, etenkin vapaapäivästä, on täyteen aikataulutettu. Parasta on kun ei ole suunnitelmaa. Silloinhan ei ehkä tarvitse tehdä mitään!
No töissä olen alkanut löytää palavereiden riemun, kun niiden aikana saa neuloa.
Tällä lailla me ihmiset olemme niin kovin erilaisia.
TykkääLiked by 1 henkilö
Niin sä varmaan kauhistuit niitä ”ei iltamenoja” ja ”ei viikonloppuohjelmaa” -kohtia… Mutta siis just tuota mä en ymmärrä, että jos ei ole suunnitelmaa, ei ehkä tarvitse mitään. Jos on lapsi, koira ja puoliso – miten voi välttyä olemasta tekemättä mitään? Kyllä paras vaihtoehto on aina mennä Lintsille koko päiväksi, muuten joutuu laittamaan ruokaa, siivoamaan, pesemään pyykkiä ja muuten tuhlaamaan elämäänsä.
TykkääTykkää