Juoksukoulu, vol X

En tiedä kuinka monta kertaa olen ”alkanut lenkkeillä”, mutta olen onnistunut siinä kerran. Vuonna 2013. En enää muista, mistä motivaatio alunalkaen kumpusi, mutta tiedän, että sitä ylläpiti koko pitkän talven yli Sports Trackerin tilastojen tuijotus sekä keväälle 2014 varaamani puolimaraton.

Kelailin tässä Sports Trackeria ja totesin, että toukokuinen Helsinki Half Marathon (silloin vuonna 2014) onkin yhä viimeisin yli kymmenen kilometrin lenkkini.

Siis ennen eilistä!

[Motivaatio katosi, kun onnistuneen puolimaratonin jälkeen olisi pitänyt siirtyä kokomaratoniin tai nopeampaan puolikkaaseen, eikä niihin treenaaminen kiinnostanut. Ja parin kuukauden päästä muutimmekin Kiinaan, eivätkä ilmansaasteet houkuttaneet lenkille. Epämotivaatiotekijöitä minun ei tarvitse hakemalla hakea.]

Kesä kaupungissa.

Monet ystävistäni ovat kuluneen vuoden ja erityisesti koronasulun aikana innostuneet – jos ei kehtaa kutsua sitä hurahtamiseksi – kuntoilusta. Porte-Chapeaux ja työterveyshoitaja taas puhuvat, että nyt tehdään niitä valintoja, jotka määrittävät vanhuuden kuntoa.

Pitkään onnistuin ulkoistamaan itseni näistä keskusteluista. Käsitykseni mukaan pysyn kunnossa kuntoilematta ja hoikkana asiaan panostamatta. Enkä kyllä oikeastaan aio tulla vanhaksikaan.

Mutta jännä kyllä, ihan kaikki tuosta ei pidä paikkaansa. Tai mikään siitä.

Siispä nyt kesälomalla, kun ystävä juoksutti minua Punkaharjun poluilla, tajusin, että suuntaa on muutettava nyt. Eli oli muuten kallis lenkki.

Hain nimittäin heti kotiin palattuamme uudet lenkkarit, erittäin fancypancyn älykellon suoritusten taltioimiseen – ja samanlaisen neonkeltaisen juoksuvyön kuin mitä ystävälläni oli. Nyt siis pelkkä pihiys pakottaa minut juoksemaan sen verran, että hankinnat on kuoletettu.

Muut strategiset keinoni ovat:
– no se juoksukello: mittaaminen toimi viimeksikin, eli se voisi toimia nytkin, vähän edistyneempänä versiona vielä
– asiasta huuteleminen kaikille mahdollisille, jotta tavoitteen vesittyminen olisi nolompaa (ergo blogissa taas)
– odotus siitä, että jossain kohtaa juokseminen ei enää ole tuskaa, eli tieto siitä, että runner’s high on totta ja olemassaoleva asia – minun pitää vain hieman työskennellä sen eteen, sekä
– Ninjan kouluunmeno – mikä tarkoittaa, että minun on mahdollista karata kotoa lyhyiksi ajoiksi ilman lapsenvahtia.

Tämän viimeisimmän rajoja eilen jo hieman koettelimme, kun lähdimme yhdessä Chapon kanssa lenkille, ja suunniteltu 7km lenkki tuplaantui – koska Monsieur Joggeur Professeurin mukaan olisi ollut tylsää palata samaa reittiä. Mutta se on siis mahdollista! Sekä 1h45 poissaolo että 14 kilometrin juoksulenkki! Yes I can!

Mutta pitkäjänteisyyttä se vaatii. Eli pliis, jos olet täällä, nalkuta ja kysele olenko käynyt lenkillä. Jos olet Helsingissä, lähde kanssani lenkille!

1 vastaus artikkeliin “Juoksukoulu, vol X”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s