Aikalaislukijalle ei tarvitse kuvailla sitä ihmeen tuntua, joka tähän päivään sisältyy. Mutta historioitsijoille ja aikamatkaajille tiedoksi: tämä oli etätyöpäivä, jolloin sai tehdä koko päivän keskeytyksettä töitä!
Niin keskeytyksettä, että neljältä huomasin, ettei kukaan taloudestamme ollut valmistanut lounasta. Ihan kuin vanhoina hyvinä tutkijakammiovuosina.
Lapset siis palasivat kouluun kahdeksan viikon etäkoulun jälkeen. Olkoonkin, että poikkeusajan lukujärjestykset menevät perheessämme siten, että Sue ja Poulain ovat teoriassa vain kaksi tuntia yhtä aikaa poissa kotoa. Mutta käytännössä ei niitä paljoa ole näkynyt. Toki olen nihkeämutsi ja kiellän menemästä kavereille kylään, mutta ilmeisesti siis pihallakin pärjäilee.
Ajatus ihmisten välttelystä täällä kaupungissa on kyllä – edelleen – lähinnä absurdi. (Kävimme pihalla. Pihalla oli 23 ihmistä.) Metsän keskellä oli helppoa olla ehdoton, mutta yritetään nyt täälläkin edes näön vuoksi.
Ja onhan tämä ihanaa olla taas kaupungissa, ihmisen luonnollisessa elinympäristössä! Eli mikä huojennus: olen sittenkin yhä minä.
Kävin myös heti eilen kampaajalla, joka louhi pääni esiin siihen kasvaneen kansakouluperuukin alta. Ihmettelin silloin ennen vanhaan pari viikkoa sitten, kun kaverit kertoivat meikkaavansa omaksi piristyksekseen, että miksi ihmeessä. Mutta pakko myöntää: on oltava kovien housujen ja sivusiilin ansiota, että sain tänään monta isoa asiaa radalleen töissä.
(Koska ei se nyt vain siitä keskeytyksettömästä työajasta voinut johtua.)
***
Lienee myös sivusiilin ansiota, että tajuan aluksi kuvittelleeni tämän olevan poikkeuskausi, jonka jälkeen se poikkeuskausi päättyy ja palataan arkeen. Vain siitä näkökulmasta saattoi olla mielekästä vaikkapa laskea poikkeuskauden kestoa päivissä. Nyt alkaa olla ilmeistä, että hommaan on suhtauduttava kuin pikkulapseen: aina on joku vaihe.
Nyt on sellainen vaihe, että lapset ovat koulussa, eskarissa, kesäleirillä, ja tätä vaihetta kestää nelisen viikkoa. Sitten on pari viikon vaihe etätöitä niin että kaikki lapset ovat lomalla (that’ll be fun!) ja sitten jokavuotisena toistuva poikkeustila: kesäloma. Tänään tulleen määräyksen mukaan työpaikalla siirrytään ”takaisin normaaleihin käytäntöihin” kesälomien jälkeen. Tuntuu hullulta, mutta toisaalta – kukapa niin kauas osaisi ennustaa, että miltä maailma näyttää ja tuntuu.
Just nyt tuntuu hyvältä tämä vaihe.
Ranskalainen sisustusblogi 