Le jour 39: Se on muuten 39. päivä

Repliikkejä, joita en vielä vähän aikaa (sanotaan n. 40 päivää) sitten kuvitellut mahdolliseksi:

– Mun täytyy varmaan toukokuun aikana käydä kerran työpaikalla.

Ja nyt kun tässä tilanteessa ollaan, tuokin tuntuu aika hurjalta. (Etenkin kun joudun reissua varten käymään varmaan myös kampaajalla*, koska sivusiilini on mallia Jukolan veljes ja mahdollisen Helsinki-käynnin syynä on kameran edessä esiintyminen.)

Että miten siellä nyt sitten pärjää!

Kävin ottamassa tuntumaa Helsingistä viikko sitten: piipahdin kotona katsomassa postit, täydentämässä vaatevarastoja ja tarkastamassa, ettei keittiöstä kävele mitään vastaan. Se, että pihalla oli toistakymmentä henkeä leikkimässä ja touhuamassa, tuntui vaikeasti käsiteltävältä – miten leikkiä eristystä, jos heti ovesta astuessaan kohtaa tällaiset IHMISMASSAT.

Ja kieltämättä olemme varsin urautuneet elämään täällä yksinäisyydessä ja luonnon helmassa. Liina kirjoitti samasta ilmiöstä. Olkoon mukautumista, tottumista, olosuhteiden hyväksymistä, mitä lie, silti joudun muistuttamaan itseäni, että asiat, jotka tuntuvat hyvältä nyt, eivät ole asioita, joita haluan elämääni ilman karanteenia: kuten omakotitalo, harrastuksettomuus, koira**, pitkät hiukset.

Tapasimme tänään retkellä Poulainin ystävän. Söderlångvikin upean luontopolun laavulla. Tunnin ajomatkan (”lähellä” maaseudun mittareilla) ja tunnin kävelymatkan (”kaukana” Ninjan mittareilla) päässä tapasimme toisen perheen. Ja se perhe sisälsi yhden lapsen yhden parhaista kavereista.

Riemastukseni tuttujen kohtaamisesta saattoi näyttää liioitellulta.

Korona on tuonut elämääni tiettyjä uusia rutiineja.

Myös se koti näytti aika kivalta.

* Porte-Chapeaux’n kuontalo on jo kauan sitten kotiparturoitu, samoin kuin 2/3 lapsista. Joudun välillä keskustelemaan itseni kanssa melko tiukasti, etten leikkaisi koronaetutukkaa; mutta vielä siis olen päätynyt lopputulemaan, että yhä tulee koittamaan aika koronan jälkeen.

** Haluan kyllä elämääni koiran, mutta yhteishuoltajuuskoiran. En sellaista, joka asuu meillä ihan jokaisena räntäsateisen marraskuun maanantain kasin palaveriaamuna.

2 vastausta artikkeliin “Le jour 39: Se on muuten 39. päivä”

  1. Kyllä! Juuri tämä! Tässä pitää nyt olla varovainen, ettei koronahöyrypäissään tee mitään, mitä katuu sitten myöhemmin. Kuten osta omakotitaloa periferiasta.

    Omakotitaloasuminen on ihan hauska larppi, mutta omenoiden poimiminen syksyn tullen on silti oleva perseestä.

    Tykkää

    1. Tässä huomaa, että en ole koskaan oikeasti asunut omakotitalossa, sillä omenanpoiminta kuulostaa musta kyllä vähiten raskaalta kuvittelemieni taloustyövuorten horisontissa. Ja ennen kaikkea epäilen, että se kahden tunnin työmatka yhä harmittaisi post-korona. (Koska sinä päivänä kun loppuu eristäytymissuositukset, loppuu meidän firmassa etätyöt. Sigh.)

      Eli toden totta – pysytään tarkkana! Larpit larppina ja oikea elämä sitten erikseen!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s