Le jour 28: Keski-ikäisen äiti-ihmisen pohdintoja. Vähän myös lapsista.

Ninja täytti seitsemän.

Luku tuntuu kovin merkitykselliseltä. Ei vain siksi, että sain takaisin kännykkäni hallinnan (hänen saatuaan lahjaksi oman), vaan siksi, koska sen täyttäminen symboloi päiväkotiajan päättymistä ja kouluvuosien alkamista. Tilannetta toki vahvistaa, että päiväkotiaika taisi yllättäen päättyä hieman etuajassa tuossa 28 päivää sitten. Eli seuraavaksi (ehkä*) sitten kouluun.

* Lupasin, etten spekuloisi tulevaisuudella. Mutta jos vetoa pitäisi lyödä, saattaisin laittaa rahani sille, että lähiopetukseen ei enää kevätlukukaudella palata. Onneksi en myöskään pelaa uhkapelejä.

Muistan Ninjan syntyessä (kenties lievästi ikäkriiseillessäni) ajatelleeni, että kun Ninja menee kouluun, olen ihan järisyttävän keski-ikäinen. Koululaisten äiti, voiko keski-ikäisempää enää ollakaan! (Nyt alkaa kuulostaa, että yritän manata keski-ikäisyyden kirousta pois sanomalla sen riittävän monta kertaa ääneen.) Ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Koululaisten äitinä. Ja kaikilla mittareilla kyllä kovin keski-ikäisenä. Ehkä melkein jo niin pahasti rajan yli, ettei se enää tunnu edes pahalta.

Seitsenvuotias on tietenkin juuri täydellisessä iässä, ja aivan ihmeellisen nerokas ja kaikinpuolin erityishieno. Kuten omat lapset tapaavat olla. Mutta jopa minun lapsekseni hän on kyllä erityisen skarppi, nokkela ja hauska.

Ja jopa minua parempi ennustamaan. Pidin söpönä, kun hän ennen mökille lähtöämme (siis 26 päivää sitten) totesi, että häntä vähän jännittää.
– Ai mikä?
– No se mökille muutto.

Niinhän minä silloin vielä kuvittelin, että emme olleet muuttamassa. Olisin pakannut neljännetkin sukat.

Kaverisynttärit jäivät juhlimatta, samoin kuin sukulaissellaisetkin, minkä sankari tuntui ottavan varsin kevyesti. Muutenkin voisi kyllä ajatella, että hän on tämän koronakriisin voittajia – jos aiemmin hänen lempiharrastuksensa oli katsoa kännykkää minun treeneissäni ja inhokkiharrastus kyyditä isosisaruksia omiin harrastuksiinsa (paitsi jos sai katsoa kännykkää), niin nyt hän saa katsoa kännykkää kotosalla koko perheen läsnäollessa!

Ja siinä sivussa saattaa jopa saada vähän enemmän leikkiseuraa kuin normiarjessa. Ja erinäisten nukkumajärjestelyjen jälkeen nukkua isän vieressä. (Tai ehkä suuri voittaja sittenkin on Porte-Chapeaux.**)

[Edu Kettusen äänellä:] Me ollaan voittajia elämän, ihan jokainen.

** Pääsiäisviikonloppuna olisi Monsieur Professeur suunnitelmien mukaan käynyt Suomessa juhlimassa lapsen synttäreitä (ensi visiitillä helmikuun jälkeen), ja tänään olisi jo ollut takaisin Ranskassa luennoimassa. Sen sijaan luennoi tuossa keittiön pöydän ääressä, ja näyttää siltä, että reissu venahtaa puolen vuodenkin pituiseksi – Ranska ei nimittäin palaa enää lähiopetukseen ennen kesälomia. En tiedä olisiko hän pakannut enemmän tavaraa, jos olisi tiennyt.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s