Avainkaulalapset

Käytin hyvän aikaa aamustani arpoen missä välissä ehtisin käymään ruokakaupassa, että täyttäisin Maslow’n tarvehierarkiaa edes ihan sillä alhaisimmalla tasolla.

Päädyin sitten ruokatuntiin parhaana ja ainoana vaihtoehtona. Kävin lounaan sijasta (tiedän, pitäisi sanoa asemesta, mutta kun se on niin terrible!!) ruokakaupassa, ja poljin töistä kotiin ruokakassi selässä. Koska miksi ei.

Päivittäisissä ratkaisutilanteissa olen ehkä pukeutumisen osalta päässyt lähelle Steve Jobsin neroutta – minulla on niin vähän vaatteita, ettei valinnan varaa juuri ole – mutta muuten vietän valtaosan ajastani ratkoen erilaisia logistisia ongelmia. Kuka syö missä ja mihin aikaan, kuka menee milläkin kyydillä mihinkin harrastukseen ja ketkä tulevat kulloinkin mukaan minun harrastuksiini.

Tällä viikolla kulkemismikado on hiottu huippuunsa, sen jälkeen kun Poulainin avain jäi epähuomiossa isoäidin huomaan, ja Suen avain tuhoutui, kun hän heitti sen Poulainille ikkunasta. Onneksi saimme takavarikoitua lapsenvahdilta avaimen, jotta jäljelle jäi edes kaksi avainta kolmea avaimella kulkevaa ihmistä kohden.

Siis: Sue ottaa avaimen kouluun, jotta on kotona kun Poulain pääsee koulusta. Poulain ottaa tämän avaimen futikseen, koska palatessaan minä olen pelissä ja Sue jumpassaan. Suen palatessa me muut olemme jo palanneet. Ja huomenna sama, mutta toisinpäin kerien.

Kyllä, to-do-listallani lukee avainten teettäminen.

Mutta siis hyvin rullaa. Ja olen erinomaisen ylpeä jälkikasvusta, joka kieltämättä on tässä yhden vanhemman politiikassa saanut yllättävän suurta vapautta ja vastuuta liikkumisestaan. Ehkä erityisen ylpeä olen hetkestä kun Sue huomasi olevansa väärässä bussissa, ja täyttä häkää painamassa kohti Lahdenväylää, eikä Arabiaa kuten piti. Jää pois kun minä vasta tapailen puhelimitse ohjetta, että kyllä se sitten päätepysäkin kautta joskus (Vantaalta) takaisin kääntyy. Ja osaa etäohjattuna, puhelimen karttasovellusta seuraten, navigoida itsensä oikeaan paikkaan täysin tuntemattomasta lähtöpisteestä.

Olen yrittänyt sittemmin muistaa useamminkin pitää puhelimen ääniä päällä.

WhatsApp Image 2019-09-04 at 21.00.09
Mäntän kuvataideviikot elokuussa 2019: taiteilijakollektiivi Kunstin hienosta Final Tours -teoksesta.

Nyt pyörähti muuten toinen vuosi käyntiin tätä settiä. Ei ehkä vähempää, mutta tuttua säätöä. Ja jotta olisi perinteitä, lähdemme jälleen Tukholmaan avaamaan syyskautta. Ja toivon mukaan kipuamaan hieman ylemmäs Maslow’ssa.

Kenties blogiakin, kuka tietää. Ainakin aiheet ovat säilyneet samoina.

 

3 vastausta artikkeliin “Avainkaulalapset”

  1. Kiva kun kävit! Ja siis hei mähän oon vapaa esimerkiksi yleensä tiistaisin neljästä kahdeksaan! (Vai oliks tää sellainen lällällää?) Myös aamukal eiku kahvit pitänee nähdä mahdollisuutena, ainakin jos kutsuu sitä palaveriksi..

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s