La tête sur la table

Kaikki varmasti muistavat Steve Martinin tähdittämän loistavan elokuvan ”Tohtorin aivovaimo” (The Man with two brains, 1983)?

Ei se mitään, minäkin käytin äsken vartin googlatakseni sen. Aloitin hakusanalla Mies ja alaston ase, jotta saisin selville Leslie Nielsenin nimen – jonka filmografiasta kyseistä leffaa ei luonnollisestikaan löydy, koska hän ei siinä esiinny.

Epätoivoisen selailun seassa mieleni yhtäkkiä kuitenkin tuotti elokuvassa lasipurkkiin säilöttyjen aivojen laulaman biisin ”If you like me like I like you and we like both the same” (muisti, hämmästyttävä kapistus) ja arvoitus ratkesi.

Unohduksesta huolimatta jotain omasta suhteestani leffaan kertoo, että Priscilla Presley -hakusanalla (ei, hänkään ei ole leffassa) päädyin avaamaan linkin ”tanaan-tvssa-yksi-kaikkien-aikojen-parhaita-komedioita” (Mies ja alaston ase, muuten). Katselukertojen määrästä lienee pääteltävä, että tämä helmi on ollut meillä oikein videolla.

No JOKA TAPAUKSESSA (tämä lähti nyt vähän sivupolulle), elokuva pulpahti alitajunnasta kun Porte-Chapeaux’n pää keikkui iltapalapöydässämme ja taisi jopa laulaa lapsia ärsyttääkseen. Väistämättä mieleen nousi rinnastus, että ne ajatuksen voimalla kommunikoivat aivot lasipurkissa tuntuivat varmaan korkeintaan yhtä skifiltä vuonna 1983 kuin tämä todellisuus mitä me nyt elämme.

Että siinä se olla möllötti, söi omaa iltapalaansa ja jutusteli. Ja möllöttelee harva se päivä.

Olkoon, että lapset eivät kauheasti (yhtään) jaksa puhua videopuheluita, ellei kyseessä ole saanko mennä kaverille (joo) missä on mun hanskat (kylppärin lattialla) tai voinko käydä kaupassa (ei sitten herkkuja, tai no okei, mutta vaan jotain pientä) ja olkoon, että minä huitelen keittiön puolella palvelijan roolissani, Chapo tuntuu suhtautuvan pöytämiehen osaansa varsin leppoisasti.

Yksityisyydestään tarkka Professeur nosti jalat ruokapöytäämme, kun paljastin kuvanoton motiivin.

Itselleni kuitenkin (kun ihmiset sanovat, että etäsuhteet ovat jotenkin helpompia kun on ”kaikkia näitä videoyhteyksiä”) chattikommunikointi – kuten teimme samassa taloudessa asuessammekin – tekee kanssakäymisestä arkista ja läheistä. Tavallista.

Ja kauhean tavallisestihan se arki rullaa. Mikä on kenties hieman odotustenvastaista. Outoa, että on niin tavallista?

No ei tässä ehkä ollut päätä (pun intendé) eikä häntää. Mutta terkut 1980-luvun minulta, että hyvä leffa, kannattaa katsoa. Samoin kuin Pieni kauhukauppa! Se vasta muuten hyvä olikin.

2 vastausta artikkeliin “La tête sur la table”

  1. No tähän kyllä samaistun (en ehkä niin elokuvamuisteloihin, mutta tuohon ruudun kautta läsnäolevaan perheenjäseneen joka ei yleensä kiinnosta lapsia kovin kauaa), ja sitähän se meillä taas kohta on. Etäarki on ihan okei, varsinkin kun mä voin myös lähettää lapset kauppaan hakemaan herkkuja mulle! Ah!

    Liked by 1 henkilö

    1. Miten nyt tällaiset KULTTIelokuvat ei resonoi…? Ei taida kyllä Netflixistä löytyä, ja parempi varmaan itsekin olla yrittämättä verestää muistoja tältä saralta.

      Mutta tervetuloa takaisin! Etäarki kotoisassa ympäristössä lienee monilta osin helpompaa, mutta varmaan on kyllä ns. puolensa ja puolensa on tuossa teidän valintatilanteessa. Tsemppiä muuttoon!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s